LC Camptelly

Osa 1: Alku aina kankein..

Osa 1: Alku aina kankein..

Hellooooo :33333! Mizyka sai nyt valmiiksi tämän osan, tai no juurihan sain kuvat otettua ja nyt rupean kirjoittelemaan, mutta teidän lukiessanne tekstit ovat jo valmiina tietenkin joooh.. mitäpä tässä nyt selittelemään. Eli siis, tästä se alkaa!

Noniin, saanen esitellä, Camptellyn suvun aloittaja, Susan Camptelly! *katsoo kuvaan päin* HEI, SUSAN, KUNNOLLA NYT! Vai haluatko että lukijat saavat sinusta huonon ensivaikutelman?*tökkii Susanta*

Noniih, anteeksi. Tässä luontoon ja väreihin tykästynyt legacymme aloittaja, Susan Camptelly. Nuori neitimme on varsinainen kaueuden perikuva, vais mitä? Hän on mammonatavoitteinen rapu, joka pitää mekaanisista ja karismaattisista miehistä, mutta robotin ilmestyessä hän lähtee kiljuen juosten kotiin. Tai, jos hän on jo kotona, hän lukitsee itsensä vessaan ja on siellä loppupäivän. Ei, tuo ei ole hänen tapaistaan, mutta niinkuin kerroin, robotit ovat yksi asia mitä hän ei voi sietää. Susan on luonteiltaan aika tavistyttö, hän on siisti, toimelias, vakava ja kiltti naisen alku, 21-vuotias kun on.

Niinkuin sanoin, Susan pitää useista väreistä. Niimpä hänen pieni mökkerönsä oli sen tapainen, ensin hän harkitsi keltaista väriä, mutta vaaleanpunainen on in, ja muutenkin vaaleanpunainen väri oli halvempaa kuin keltainen, joten sen väriseksi hänen halpatalonsa rakennettiin siis. Rahaa ei ollut Susanilla paljon, joten hän sai värkättyä tälläisen olohuonekeittiöruokailuhuonemakuuhuone + vessa asunnon Duwolind-nimiseen kaupunkiin.

Nopeasti Susanille iski tekemisenpuute, mitä tälläisessä röttelössä oikein voisi tehdä? Niimpä Susan rupesi kuntoilemaan - siitä ei olisi ainakaan haittaa, hyötyä pikemminkin, karisisivat ylimääräiset makkarat pois. Susan kuntoili myös uramielellä, hänen elämäntoiveenaan on urheilu-uran huippu, jossa tietenkin tarvitsisi huippukunnon joten mikäs siinä - kuntoilemaan.

Yhden kuntopisteen hankittuaan Susan tunsi mouruavan mahansa, nyt olisi tehtävä jotain ruokaa! Ruuanlaittopisteettömänä Susan tietenkin sai aikaan mukavan tulipalon, mutta mistä hän olisi voinut tietää että valmisruoka valmistuu muutamassa minuutissa eikä puolessa tunnissa! Kiljuen Susan soitti palokunnan apuun, mutta ehtisivätkö he ajoissa? Ehtisikö talo palaa poroiksi?

Ehtivät. Tuo koukkunokka tuli samantien paikalle ja sammutti tulen salamannopeasti. Kärventynyt valmisruoka päätyi kyllä roskikseen, siihen hän ei enää koskisikaan, ei totta vie!

Pian muutama naapuri tuli tervehtimään uutta asukasta, mutta voi sentään, ensimmäinen vieras oli nainen! Ei Susan sentään naisiin kiintynyt ole, ja vaikka tuo sammakko ei kelpaisi jälkipolvillekkaan, Susan sai naisesta ihan kelpo kaverin.

Seuraavana tontille tallusteli Pertti Eririkas IV, eieieiei.. Ei mieheltä kyllä ulkonäköä löytynyt, saatika kun hän on pelattava sim, vaikka rahaa kyllä olisi. Hänet Susan passitti heti kotiin, mies ei häntä kiinnostanut.

Kolmantena tämä RUMILUSRUMILUS 8(( käveli paikalle. En muista, mieshän oli ehkä jopa pelattava sim (tai sitten ei, mistä minä muistaisin), mutta sillä ei ole väliä hänen ulkonäkönsä takia. Yäk!

Kun naapurit olivat lähteneet, Susan muisti kurnivan mahansa. Hänhän oli heittänyt palaneen valmisruuan roskikseen, mitä hän nyt söisi? Jääkaapista löytyi ainoastaan mehuksi puristettuja hedelmäannoksia, mitkä olivat kyllä hyviä mutta eivät täyttäneet mahan kuin vähäksi aikaa.. No, käyköön tämä nyt vähäksi aikaa.

Maalailu oli myös yksi naisen lempipuuhista, ja onneksi hän sai huonekaluliikkeestä maalaustelineen puoleen hintaa - olihan hän ostanut niin paljon huonekaluja. Nopeasti Susan kyllä kyllästyi maalaushommiin ja lopetti koko homman vähäksi aikaa.

Ei opiskelu ollut yhtään sen kivempaa kuin maalaaminen, päin vastoin, mutta kuitenkin Susan opiskeli ruuanlaittotaitoja tovin, pian hänellä olisi jo yksi ruuanlaittopiste kasassa ja hän olisi askeleen parempi kokki, eikä olisi enää niin suuri riski aiheuttaa tulipaloja.

Opiskelusta Susan muistikin pihalla jököttävän lehden, miksei, miksei. Miksei voisi edes vilkaista työilmoituksia? Niin Susan "vilkaisi"kin ja löysi samantien paikan eläämäntoiveuraltaan, urheilu-uralta. Nyt haaveet voisivatkin toteutua.

Sen jälkeen Susan löntystelikin kaupungille, pitämään hauskaa ja löytämään uusia ystäviä. Eihän sen miehen löytökään pahitteeksi olisi, jos sopivia vain löytyisi niin kyllä Susan hänet hurmattua saisi, se on varmaa!

Miehiä ei näkynyt, mutta tämännäköinen kaunis baarimikko sen sijaan löytyi. "Heipä hei.. Paljonkos mehupaukku maksaa?" Susan kysyi janoisena kilometritolkkuisesta kävelystä. Baarimikosta olisi varmasti hyötyä tulevissa sukupolvissa, jospa naista etsittäisiin. Mutta, turhahan tämä näin on sanoa, tuskin minä sitten tulevaisuudessa tämän naikkosen olemassaoloa muistan..

Drinkin jälkeen Susan liittyi pokeripeliin - mutta miks? Ei tuo ole hänen tapaistaan, minä sentään olen tuntenut hänet koko ikänsä! Susan mumisi vain selittelyksi hauskanpidon ja kokeilun, no olkoot..

Mutta tämä on nyt kyllä jo liikaa! Kauhean näköinen ja ainakin kuusi kertaa Susania vanhempi papparainen yritti kaiketi iskeä naistamme! Hän yritte kovasti esitellä taitavia peluutaitojaan eikä Susan voinut olla hymyilemättä.. Ei papparaisen "komeudelle" tai "taidolle", vaan sille, miten huvittava hän oli! Luuli nyt kuusi kertaa nuoremman naisenalun rakastuvan, huoh. Vaarin tempun jälkeen Susan lampsi kotia kohti.

Mutta samantien joku tuntematon oli saanut Susanin numeron ja pyysi häntä stadille. "Tää tulee oleen tosi kivaa! Kutsuin vaikka ketä randomeja mukaan, tulethan sinäkin?" miesääni puhui puhelimessa. "No tuota.. .en nyt oikein tiedä", Susan vaikeroi. "Selvä, tulet siis! Sain osoitteesi numeropalvelusta, tulemme taksissa hakemaan sinut näillä näkymin", miesääni sanoi ja sulki puhelimen.

"Vai että randomille..", Susan ajatteli. "Mitä jos.. mitä jos tuo ei ollutkaan pelkkä satunnaisvaihtoehto, jospa se onkin kohtaloa! Jos mies, joka soitti, onkin joku kaunis herrasmies, tai mukana on joku herrasmies.. Voi, en malta odottaa! Hyvä etten kieltäytynyt!" hän jatkoi ajatustensa kiertämistä kunnes kuulu töötöttävän taksin.

"Nyt sitä mennään.." Susan mutisi pienellä äänellä, ettei kukaan kuulisi. "Voih, harmi kun täällä pimeässä ei näe ketään, kuka on kyydissä", hän vaikeroi ja odotti jo määräpaikan tulevan.

Kyydissä ei ollut ketään edes mukiinmenevää miestä saatika edes naista (Susanin lisäksi), mutta kelpokavereita niin taksista kuin itse bilepaikasta löytyi. Susan sai monta hyvää ystävää, ja bilettämisillan päätteeksi hän lupasi ottaa yhteyttä uusiin kavereihinsa.

Löytääkö Susan koskaan itselleen mukavaa miestä? Meneekö hän useimpiin bileisiin vai jääkö hän yksinäiseksi sinkuksi koko loppu elämäkseen? Noihin vastauksen, ja paljon muuta, ensi osassa! Nyt toivon paljon kommentteja, mieluiten rakentavaa, niin kritiikkiä kuin ruusujakin, mutta pelkkä "Luin"kin käy. Kunhan jollain tapaa saan tietää, lukeeko tätä nolla, pari vai kymmenen ihmistä!